Helsinki – SuuriKiitos !

KOKEMUSMATKAILUA – KANSAINVÄLINEN VERTAISTUEN PÄIVÄ, 18.10.2018, Eurooppasali, Kansalaisareenan järjestämä seminaari vertaistukijoiden työn juhlistamiseksi. Rautatientori – Malminkatu 16 – Kansalaisareena – Kansainvälinen vertaistuen päivä Samu Kempin ( Apua nuorille – johtava päivystäjä ) ohjauksessa suunnistimme Rautatieasemalta Eurooppasaliin juhlimaan kansainvälistä vertaistuen päivää . Global Peer Support Day on alkuaan iNAPSin aloittama . The idea of a ‘national day’Continue reading “Helsinki – SuuriKiitos !”

JYVÄSKYLÄ – JYMISTÄÄ

Samu Kemppi sai kunniakirjan 29.9.2018, VUODEN VUOROVAIKUTUSTEKO 2018, jonka myönsi Prologos ry. Sen ojensi hänelle yhdistyksen puheenjohtaja, puheviestinnän professori, Pekka Isotalus.

Torstai – järki

Torstai Järki Olen systemaattinen, tai ainakin toivoisin olevani. Tiedän että menneisyyden voi muuttaa tekemällä siitä sellaisen kuin haluaa. — Jouni Sakari Mistä muusta oikeastaan onkaan kysymys? Järki on periaatteessa vain työkalu, jolla hankitaan syömistä, niin että pysyy hengissä. Tähän asti on ruoka riittänyt, ja parempi onkin, kun ei liikaa mässäile. Ajattelua voi kehittää. Tein joskusContinue reading “Torstai – järki”

Torilla JOUTSENO

Torilla viihtyy Joutsenon torilla oli 23.8.2018 musiikkiesitys, jossa lauloi muusikko, trubaduuri Taisto Pulkkinen. Hän oli pyytänyt minut torille kuvaamaan esitystään ja taltioimaan siitä ääniraidan. Lisäksi ottamaan kuvaa ja videota. Paikalla oli myös musiikin saralla äänitysteknikko, Indigo Melakari, joka antoi vinkkejä äänityksen tekemiseen ZOOM -mikrofonilla. Lisäksi paikalla oli laulaja Tapio Jaskara, joka suunnittelee Veikko Lavin tuotantoa ohjelmistoonsa. TälläContinue reading “Torilla JOUTSENO”

Muisto – A Memoir

MEMOIRS : FROM ANOTHER YEAR : EI OLE KÄÄNNÖSTÄ SUOMEKSI , VALITETTAVASTI Following my own orders , I am doing a process , and I am calling it CONNECTING MYSELF . FIRST So , what is the situation ? I find myself sitting quite comfortably after a long day, my skin somewhat red and hot,Continue reading “Muisto – A Memoir”